Natrium Battery Oy on kuvitteellinen pienyritys, joka valmistaa natriumakkuja. Yrityksen toimitusjohtaja Pasi Ruoho uskoo todelliseen kasvuun vain riskejä ottamalla. Ruoho ei pelkää luottotappioita. Hän pelkää sitä, että he jäävät ulkopuolelle, kun natriumakut yleistyvät ja voittoja aletaan kahmia. Sitä varten pitää ottaa isojakin riskejä. Yrityksen talousjohtajan Keijo Kolikon mielestä riskinottopolitiikan pitäisi sen sijaan olla suunnitelmallista ja dokumentoitua.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Ruoho saapuu voittajan elkein toimistolle. Hän on sopinut New Yorkissa isosta 3,5 miljoonan dollarin kaupasta. Sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, mutta ostaja oli sanonut olevansa erittäin kiinnostunut ja luvannut palata yksityiskohtiin.

Seuraavalla viikolla Ruoho ottaa yhteyttä yritykseen kysyäkseen sopimuksen allekirjoittamisesta ja toimituksen ajankohdasta. Johtoryhmä ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt käsitellä kauppaa. Ruoho pysyy luottavaisena, mutta viikon kuluttua ostaja lähettääkin ystävällisen sähköpostin, jossa kertoo, että kauppa ei toteudukaan.

Päivää ei yhtään helpota se, että iso israelilainen asiakas ilmoittaa maksuvaikeuksistaan. Vielä ikävämmäksi asian tekee se, että akut on toimitettu asiakkaalle kuukautta aiemmin. Natrium battery ei ole aiemmin tehnyt kauppaa kyseisen asiakkaan kanssa ja silti oli jättänyt asiakkaan luottotiedot selvittämättä. Kolikko alkaa puhua siitä, miten olisi pitänyt turvata saatavat oikealla maksutavalla. Keskustelun aikana selviää myös, että Ruoho ei ole tehnyt asianmukaista vienti-ilmoitusta Vientivalvonnalle.

Tästä katastrofaalisesta päivästä oppineena Ruoho ja Kolikko yksissä tuumin kirjaavat yritykselle tarkan riskinottopolitiikan, jonka mukaan edetään turvallisemmin suuremman riskin alueilla ja aggressiivisemmin ostajien kanssa, joiden riskitodennäköisyys on vähäinen. Ruoho on oppinut hyödyntämään monen muun ohessa myös Finnveran maaluokitusta kaupoista neuvotellessaan.